RoPe: This is our Kingdom, get out!

Elikä.

Ryhmä ihmistutkijoita on ajautunut autiolle saarelle ja he ovat löytäneet keskeltä saarta hylätyn, hyvin ränsistyneen ja pelottavanoloisen, sairaalamaisen rakennuksen. Kun he alkavat tutkia rakennusta, heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä tässä laboratorio/mielisairaala yksikössä on tapahtunut.

Sillä totuus paikasta on karmiva...

Toisen maailmansodan aikaan saksalaiset tutkijat ottivat ja rakensivat pienelle, autiolle saarelle keskuksen, jossa he yrittivät luoda ihmiskokeilla ja geenimanipulaatiolla täydellisiä aseita sotaan. Kokeet kuitenkin menivät pahasti pieleen ja itse koehenkilöt tuhosivat laboratorion henkilökunnan. Nyt he kuitenkin itse elävät katkeraa elämäänsä paikan raunioissa, toisinaan ottaen keskenään yhteen, toisinaan tappaen ihmisiä, jotka erehtyvät tulemaan saarelle. Kukaan, joka jalallaankaan saarelle astuu, ei ole turvassa näiltä harvinaisen korkeaälyisiltä ja ajan ja mennesyyden saastuttamilta olennoilta.

Questions anyone/kysyttävää? : D

Yksi suuri huone, melko hyvin säilynyt, mutta pimeä ja likainen, oli valaistu kynttilöin. Tuon huoneen keskellä oli kaunis flyygeli, joka vaikutti kuulumattomalta siihen tilaan. Se kiilsi puhtauttaan ja kauneuttaan.
Ja kiitos kuului Xuhaikille, joka ei ollut niin paha, mitä tällaisesta olennosta olisi voinut uskoa.
Xuhaik seisoi flyygelin vierellä hivellen sen puhdasta pintaa.
Kuitenkaan huoneessa ei näkynyt nuorukaista, mutta jos vilkaisi flyygelin vastakkaiseen seinään, kykeni näkemään demonin. Tuon kykeni vain näkemällä peilin kautta. Häntä ei voinut koskettaa, mutta hän kykeni koskettamaan muita.

Xuhaik istuutui flyygelin ääreen hymyillen. Se vaikutti olevan hänen ainoa ystävänsä, ainoa rakkautensa, joka oli säilynyt. Musiikki. Ainoa kauneus, jota hänen elämässään enää oli jäljellä.

Xuhaik laski hoikat sormensa koskettimille, aloittaen soittamaan surumielistä sävelmää. Musiikki kaikui laitoksen raunioissa.



Rayran vilkaisi raunioihin kuullessaan hiljaisen, kauniin musiikin kantautuessa ulos.
Hän jäi kuuntelemaan hetkeksi musiikkia, ennen kuin jatkoi partioimista.
Hän oli ottanut velociraptorin muodon juosten laitoksen läheisyydessä.
Sanguel oli paljon suuremmassa muodossa suuremmalla aukiolla. Panssaroitu selkä ei kohonnut kuin kahteen metriin, mutta häntä ylsi kuononpäästä jopa kymmeneen metriin.
Sanguel vilkaisi laitosta jatkaen sitten ruokailuaan.

Amalia kuljeskeli akvaariossaan. Hän kuunteli haikeaa sävelmää osittain lasin läpi kuuluvana, osittain kaijuttimista jotka hän oli asentanut ympäri laitosta kuullakseen mitä muualla tapahtuu kun ei ole katsomassa videokuvaa valvonta kameroista. Hän oli suuressa tylsyydessään asennellut uudelleen joitakin laitteita kuten valvontakameroita ympäri laitosta. Hän hymyili hienoisesti istuessaan kuuntelemaan kaunista musiikkia.

Kaguro kierteli ympäri laitosta lymyillen varjoissa, hän näki Rayranin juoksevan ohi. Hän näki yhden valvontakameran 'Onkohan se kalanainen taas töllistelemässä monitoreistaan käytäviä. Hieman yksitysyyttä ei olisi pahitteeksi kun ei käytävilläkään enää saa kulkea toisten kyyläämättä.'
Hän kuuli pianon muttei sen erityisemmin kiinnittänyt siihen huomiota.

Rayran astui pian vanhan rakennuksen ovista sisälle, muuttuen haltiamuotoonsa.
Hän haroi vaaleita hiuksiaan, katsellen samalla ympärilleen kuin etsien jotakuta. Paikka oli yllättävän hiljainen pianoa lukuunottamatta. Musiikki oikeastaan piristikin Rayranin mieltä. Piti tässäkin paikassa olla jotain kaunista.

Kaguro vaelteli päämäärättömästi käytävillä, hän kuli muutaman kerran Amalian akvaario ohi varjoissa, välillä pianohuoneen ohi. Hän vilkuili ympärilleen ja istui lopulta varjoiseen nurkkaan missä valvontakamerat eivät nähneet häntä. Hänestä näkyi vain silmät, kellertävät ja kiiluvat silmät varjoissa.

Yuzuri nosti katseensa taivaalle ja nauraa kihersi hiljaisena. "Tästä tulee vielä ratkiriemukasta... En malta odottaa, että kaikki muut kuulevat siitä, että tänne on tulossa ihmisiä," tyttö naureskeli itsekseen ja vilkaisi sitten punaisten hiustensa takaa pitkälle saaren rantaa kohti. Ehkä hän menisi ottamaan tulevat vieraat vastaan, samalla kun Azid Cherry kertoisi asiasta muille.

Azid Cherry vilkuili vainoharhaisena ympärilleen, yrittäen kuitenkin pitää itsensä koossa. Voi hyvä luoja, hän ei halunnut törmätä keneenkään ja silti hänen piti ilmoittaa kaikille, että saarelle olisi tulossa ihmisiä. Hemmetin Yuzuri, kuvitteli olevansa niin iso tekijä.
"Hei impesillit, meille on tulossa seuraa!" Poika ilmoitti vielä ihmeen kautta toimivan keskusradion kautta ja kuulutus kaikui varmasti jokaisessa käytävässä ja huoneessa.

Xuhaik ei antanut kuulutuksen häiritä soittamistaan.
Hän kyllä kuuli Azid Cherryn ilmoituksen, hymyillen hieman, jatkaen edelleen soittamistaan.
Hän piti hiljaisen tauon soitettuaan ensimmäisen kappaleen.
Hän kääntyi katsomaan kaiuttimen suuntaan miettien Azid Cherryn sanoja. Seuraa? Lisää kokeita vai ihmisiä?
Xuhaik kääntyi jälleen flyygelin puoleen. Tulkoon ihmiset tai kokeet, hän soittaisi ja katsoisi sitten, mitä tekisi asialle. Jos tänne tulisi ihmisiä, hän voisi saada muutakin tekemistä, kuin soittamisen.

Xuhaik laski sormensa koskettimille ja aloitti toisen sävelmän.


Rayran kohotti kulmiaan yllättyneenä. Tarkoittiko Azid Cherry ihmisiä?
"Ihmisiä.." Rayran sanoi nähdessään varjoissa istuvan Kaguron, istuutuen tuon vierelle. "En uskonut sanovani tätä, mutta viimein ihmisiä", hän naurahti, toivoen todellakin, ettei ollut ymmärtänyt Azidin sanoja väärin.


Sanguel, joka oli ulkona edmontoniana, kuuli vain hiljaisen mutinan kaikuvan laitoksesta.
Hän katsoi rakennusta hetken, ennen kuin kääntyi jälleen pusikon suuntaan, jossa ei ollut enää paljoakaan lehtiä jäljellä.
Hän huomasi sivusilmällä tutun tytön naureskelemassa itsekseen.
Sanguel lähti kävelemään tuota kohti yrittäen olla kaatamatta suurella vartalollaan puita.
"Mitä tapahtuu?" Sanguel kysyi päästyään lähemmäksi, vilkaisten rantaa, jonne Yuzuri katsoi.

Kaguro virnisti kuullessaan ilmoituksen ''Todellakin, viimein ihmisiä. Ei niitä ole vähään aikaan näkynytkään''
Hän katsoi Rayrania hymyillen ilkikurisesti tämän istuessa hänen viereensä. Hän oli aina pitänyt Rayranista, monessakin mielessä.

Amalia hätkähti hieman kuullessaan ilmoituksen. ''no arvasin että siitä keskusradion kunnostamisesta on jotain hyötyä vielä jossain vaiheessa.'' Hän nousi ylös ja meni pikku valvontahuoneeseensa.

Rayran naurahti. "Viimein siis jotain hauskaakin", hän virnisti katsoen metallista kättään, pidentäen niiden kynsiä hieman. "En muistakaan milloin viimeksi olisin päässyt näitä käyttämään. Tai sitten therizinosauruksen kynsiä ja voimaa", hän sanoi kynsien palautuessa normaaleiksi.

Kaguron hymy leveni katsahdettuaan Rayranin kynsiä. ''Jos ne selviävät yöhön asti, heidän yöstään tulee todella, todella.. Ahdistava'' Hän virnistää mielikuvalle karmeista painajaisista ja öisistä varjoista . Hän katsoi Rayrania yhä virnistäen, valkeat hampaat hohtivat hienoisesti varjoissa.

Rayran vilkaisi Kaguroa, virnistäen itsekin. "Luulenpa, että me muut viemme ilon sinulta", hän sanoi virnistellen leikkisästi. "Sinun täytyy keksiä jotain muuta tai jokin muu kiusattava", Rayran sanoi hivenen vihjailevasti, ennen kuin nousi. "Taidan etsiä veljeni. Viimeksi kun näin hänet, hän oli ruokailemassa, joten hän ei varmaan tiedä tulevista vieraistamme", Rayran sanoi virnistyksen kadotessa hänen kasvoiltaan.

''No voi harmi, pitää kai sitten tosiaan etsiä toinen kiusattava..'' Kaguro sanoi ilkikurisesti hymyillen noustessaan ylös. Hän kuulosti kaikkea muua kuin harmistuneelta. Hän hipaisee Rayranin kasvoja mennessään ohi ja kadotessaan toisen huoneen varjoihin. Hän hymyili hieman kulkiessaan ympäri laitoksen varjoja.

Amelian hiukset vaihtuivat oranssin värisiksi normaalista vihreästä jännityksen vuoksi. Hän hymyili ja istuutui katsomaan monitoreja.

Rayran katsoi Kaguron perään tuon käveltyä hänen ohitseen.
Hän hymyili hieman, lähtien sitten pihalle etsimään suurta edmontoniaa. Sen ei olisi pitänyt olla vaikeaa tällä saarella, jolla ei ollut suuria eläimiä. Tai ainakaan montaa. He olivat yrittäneet pitää peurat elossa saalistaen vain kuolevia. Jos he kaipasivat metsästysviettinsä purkua, jahtasivat he toisiaan.

Azid Cherry kihersi pienesti ja venytteli, tästä tulisi hauskaa. "Niin ja juu, tosiaan! IHMISIÄ!!!!"

Yuzuri kääntyi katsomaan ääntä ja tuhahti pienesti. "Ihmisiä... Tulossa tänne. Helvetti mikä sotku, mutta... Toisaalta, tästä voi tulla hauskaa", tyttö sanoi hiljaa ja nauroi pienesti, venytellen myös hieman. Hänellä oli jo pieniä ideoita ihmisten päiden menoksi, mutta kyllä hän jättäisi muillekin tekemistä.

Kaguro meni Amalian akvaarion ohi, hän vilkaisi uteliasti sisään, mutta ei nähnyt tätä lainkaan. *katsomassa monitoreja kai sitten* Hän jatkoi matkaansa. Hän ei sen erityisemmin jaksaisi alkaa mitään tekemään tappohommia päivällä kun oli valoisaa ja näkee kaiken ympärilllään ihan tylsää olisi. Yö sen sijaan.. Hän virnisti hienoisesti mielikuvalle varjoisa ja tummasta yötaivaasta. Hän meni piano huoneen ohi hihitellen itsekseen.

Amalia katsahti ulos ja huomasi Kaguron vilkuilevan akvaarioon. Hän ei ollut oikein koskaan pitänyt tästä. Liian arvioiva muita kohtaan. Hän kääntyi katsomaan monitoreja jälleen, mutta tulikin toisiin aatoksiin ja lähti akvaariostaan kävelemään käytäville.